torstai 1. syyskuuta 2022

1.9.2022 Putkivuodon pakannus jatkunut tänään

Tänään painannettu vuotokohtaa paineilman avulla. Kompressorilla työnnetty putkistoon ilmaa 5 bar:iin asti ja kuunneltu vuotoääniä. Vuotokohta ei enää voi olla kaukana, mutta se tullee kuitenkin kodinhoitohuoneen puolelta. Piikkaus on siis aloitettava kodinhoitohuoneen puolelta, väliseinän alta ja sitten yhdytäänkin jo olemassa olevaan piikkausalueeseen. Tänään tehdystä työstä saatu myös raportti tänään. Katsotaan sitten seuraavaksi kuka tulee jatkamaan piikkausta ja vuotokohdan etsintää.

Alla kuva mistä paineilmaa laitettiin lattialämmitysputkeen. Nyt on sitten päästävä piikkauksessa tuon harmaan väliseinän alitse kodinhoitohuoneen puolelle.



Väliseinän toisella puolella keltainen kosteusmittari laitettu osoittamaan kutakuinkin oikeaa kohtaa, missä vuotokohta sijaitsee. Tuosta kohtaa on jo korkea kaapisto yläkaappeinen poistettu, joten seuraavaksi kohti uutta piikkausta. Toivottavasti seuraava piikkaaja osaa olla niin, etteivät putket uudestaan rikkoudu ja saadaan siististi tehtyä myöhemmin kaikkien nyt rikki olevien putkien korjaukset eikä varsinkaan enää aiheuteta lisävahinkoa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...