Aamulla täällä oli oikein rusakkoruuhkaa. Yhden onnistuin vangitsemaan kuvaankin. Tämä puppe oli kyllä pienimmästä päästä eli tuntuu, että täällä on näitä ilveksen kokoisia jättipuppeja. Naapurin puolelta nuo ovat jo syöneet naapurin viimevuonna istuttamia puunalkuja vaikka kuinka paljon. Minun puolella ne eivät ole syöneet mitään puunalkuja vaikka olen sitä salaa odottanut ja toivonut. Ei auta kuin kaivaa rautalapiota esille ja kaivaa ei-toivotut puunalut pois.
Vesivuodon osalta sain tänään ikävän tiedon eli tiistaiksi sovittu vuototilanteen tarkempi selvitys on peruttu. Ei tietoakaan kuinka tämä nyt etenee. Tämä on todella turhauttava tilanne, suorastaan masentavaa.
Illasta eläinpäivä jatkui, kun naapurin mustanruskea kissa pääsi avoimesta ovesta sisälle ja se teki tupatarkastuksen pikkumakkareissa. Olohuoneessa sain sen kiinni ja ohjasin se sitten ulos. Kissa istui närkästyneenä terassilla ja hännänpää nyki mielenosoituksellisesti. Istuttuaan tarpeeksi kissa lähti omille teilleen.
Tässä päivässä ilta-auringonlasku toi jälleen kauneudessaan lohtua ja lohturuokana oli keitetty parsa voilla. No huomenna on jälleen uusi päivä. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti pikkuhiljaa positiivisia uutisia. Eläkepäätöksen sain jo ja eläke alkaa heinäkuun alusta, joten se on ainakin positiivinen asia. Vielä on kuitenkin oltava töissä ennenkuin pääsen eläkkeelle.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti