sunnuntai 6. helmikuuta 2022

5-6.2.2022 Listoituksia jatkettu

Täällä sitä on nyt vietetty viikonloppua lumitöiden merkeissä sekä lauantaina että sunnuntaina. Varnaan on tullut kumpanakin päivänä 10-15 cm. Kunto lienee kohonnut tällaisissa lumitalkoissa. Tosin oudokseltaan tunnistaa ropastaan jälleen lihaksia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.

Kodinhoitohuoneessa ja suihkutilassa on tehty tänään listoituksia. Aikalaista näpräämistä on ollut. Alla kuva suihkutilan WC-pytyn seinän alareunan listoituksista.



Suikutilan ovien kanssa myös näpräämistä, kun laitoin höyrysulkuteippiä uretaanivaahdolla täytettyihin väleihin. Saunan oven listat laitan huomenna, kun olen käsitellyt ne vielä saunavahalla. Lasiovet on nyt myös säädetty.

Kodinhoitohuoneeseen menevässä ovessa tarvitsen leveämpää ovilistaa ja listamaali loppui kesken. Täytyy selvittää, onko muutama valmiiksi maalattu leveämpi lista halvempi vai joudunko vielä investoimaan litran listamaaliin.
 


Kodinhoitohuoneseen puulistoitukset on nyt tehty. Pari alumiinilistan pätkää tarvitsee vielä laittaa.

Pölyhommista jäljellä enää keittiön puolella sokkelilistojen laittaminen. Osa niistäkin on jo valmiina odottamassa asennusta. Jospa näiden töiden jälkeen päästäisiin jo siivoamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...