Helmikuu on kohta taputeltu.
Rakennuksella on ollut hiljaista, kun vesivahinkokorjaajista ei ole kuulunut yhtään mitään. Talon sisällä kuitenkin siivoushommat ovat jatkuneet eli viimeisetkin paperit/pahvit on poistettu lattioilta. Samoin smurffisiniset suojamuovit keittiön ja kodinhoitohuoneen osalta on siivottu roskineen päivineen pois.
Ikkunanpesu saa vielä odottaa, että saadaan hanoista vesi kulkemaan. Vähän jo katselin ikkunanpesurobottien ja lattioiden robotti-imureiden tämän hetkisiä valikoimia ja vertailuja. Ruokapöydän tuolit jo tilasin, kun olivat puoleen hintaan, vaikka eihän minulla ole vielä ruokapöytääkään. Muuta en vielä uskaltanut tilata, kun tänne tuleva hiekkatie on nyt todella huonossa kunnossa. Tierummut ovat jäätyneet useasta kohtaa ja kaivuri on muutaman kerran tästä minunkin tontin kohdaltaa viikolla kaivellut jäätä ja vettä pois ojista. Montut ovat välillä tosi syviä, joten olen viikolla yrittänyt välttää turhaa autolla ajoa, jotten riko autoa.
Lauantaina päätin vihdoinkin kokeilla aikaisemmin tilaamaan minipesukonetta (3 kg + linkous). Itse maksoin tuosta pesukoneesta alle 35 euroa ja vähän yllätyin, kun nyt sitä myydään yli 200 euron hintaan. Aikamoinen hinnannousu... Yllättävän hyvin pieni pulsaattorikone toimi ja sain pestyä pyykkiä viisi koneellista. Viimeksi olen pessyt pyykkiä pulsaattorikonneella lapsena ollessani vielä kansakoulussa. Tuli ihan nostalginen tunnelma. Tulipahan tämäkin kokeilu vihdoinkin tehtyä ja nyt sitten pikkuhousuja riittää jälleen pitkäksi aikaa. Ihan itseä nauratti, kun yli 50 pikkuhousua ja muutama yöpaita oli ripustettuna pitkin 20 m2 kesähuonetilaa. Sunnutaiaamuna sai ensimmäiseksi kasata kuivuneita pikkuhousuja pois tieltä, että sai keitettyä itselle aamukahvit 😊. No onhan se kokemus tämäkin ja tosi puhdasta pyykkiä tuli...
Tänään sunnuntaina olin lastenlapsen synttäreillä ja herkkuja oli pöydässä jos jonkinlaista. Mukavaa oli jutustella ja ihmetellä maailman menoa. Siinähän se loppupäivä sitten hurahtikin....
Palattuani kesähuoneelle päivä alkoi jo hämärtää ja kuten on tässä aina tietyin väliajoin kehunut tämä tontin uskomattoman kauniita auringonlaskuja, niin alla jälleen yksi sellainen... Olipa tässä nyt tällä kertaa vähän tällaista sekalaista kuulumista kerrottavana, mutta pitkästä aikaa myös hyvin rentouttavaa.