perjantai 12. marraskuuta 2021

11-12.11.2021 Kodinhoitohuoneen tiiliseinä käsitelty ja kauan kaivattu kaivuri saapui

11.11.2021 käsitelty kodinhoitohuoneen seinä maalaamalla. Halusin seinään vähän karkeamman ilmeen ja siihen oli muurari jo aikaisemmin vetänyt kerroksen laastia. Tätä seinää olen pähkäillyt useampaan kertaan, mutta nyt syttyi idea eli osin karhensin seinäpintaa ja maalasin sen kahteen kertaan, kun ko. maalia oli vielä jäljellä. Siitä tuli aika lailla sellainen "karkea"-luukkinen kuin halusinkin ja seinä antaa kontrastia vastakkaisen seinä valkoisille kaapeille. Kaikille tällainen ratkaisu ei menisi läpi, mutta minä juuri haluan tällaisen seinän. Seinän vasemmalla puolella näkyy saumattua suihkutilan seinää, joka odottaa vielä nurkkiin saniteettisilikonia. Sen jälkeen pääsee laittamaan ovia ja listoja.



Tänään perjantaina 12.11. saapui kauan kaivattu kaivuri, jolla saadaan muovikaivo viikonlopun aikana kaivettua maahan.Tätä päivää on todella odotettu. Siinä se odottaa nyt viikonlopun haasteita. Kauhoja on 3 erilaista, joten eiköhän noilla pitäisi pärjätä. Kaivoon tuleva pumppu ja sen liittämiseen tarvittavat osat odottavat jo asennusta. Jännittävä viikonloppu tiedossa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...