tiistai 11. elokuuta 2020

11.8.2020 Maalaukset lähes valmiina ja takka asennettu

Maalaukset on saatu siihen pisteeseen, että talon räystään ulkoreuna vielä maalamatta, muutoin maalaukset pohjamaalilla on tehty kanteen kertaan. Ahkerointi viikonloppuna siis kannatti, vaikka nyt on taas löytynyt uusia tuntemattomia kipuilevia lihaksia.

Takka saapui 11.8.2020 piippuineen päivineen. Alla kuvassa koko takka pakattuna menossa taloon sisään yhtenä pakettina.


Takka asennettiin paikalleen niin, että se asettui oikealle kohdalleen lattian alta tulevan takan korvausilmaputken päälle. Alla kuva paikalleen laitetusta ja vielä muovitetusta takasta.





Piippu saatiin paikalleen kattoläpiviennin kautta nosturin avustuksella. Siinä se nyt sitten on kauttaaltaan laatoitettu uusi takka. Uuni ja luukku ovat sen verran isot, että sitä voi hyödyntää myös  muutoin kuin lämmityksessä.




Sitten vielä katolla tehtiin piipun pellitykset kuntoon piippuhattua myöten. Tätä voi jo kutsua asiakasystävälliseksi kokonaistoimitukseksi. Asennus kesti siivouksineen päivineen 3,5 tuntia, joten kiitokset tästä hyville ja asiantunteville asentajille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...