Vesivahinkoasian edistäminen ei ole edennyt, kun jokavuotinen lomakausi iski Suomeen. Tässä nyt sitten yritetty kaivella, koska asianosaiset mahdollisesti tulisivat takaisin lomilta. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo sen osalta mahdollista edistystä tai sitten ei.
1.7.2022 jäin sitten eläkkeelle. Talon osalta tavoite oli että pääsisin asumaan ennen eläkkeelle jääntiä ja se saavutettiin hyvissä ajoin, sillä käyttöönottolupa heltisi 12.4.2022. Vesivahingon vuoksi talon sisätilojen edistäminen myös pääosin jäissä. Verhotankoja tosin tilattu jo makkareihin ja niihin myös pimennysverhoja. Tarvikkeet saapunevat ensiviikolla. Sitten on tankojen paikalleen laittoa ja verhojen alareunan ompelua. Niittotrimmeri on myös tulossa ensiviikolla, joten katsotaan mihin se pystyy ja sitten aloitetaan "luonnonmukaisen niityn" alasajo. Samalla on tarkoitus kerätä isommat kivenmurikat, jotta pääsen myöhemmin leikkaamaan "luomuruohoa kaikessa sen olomuodoissa" ilman, että ajoleikkurin terät menisivät piloille kiviin osuessaan.
Vesianalyysin viimeisin tulos tuli viikolla ja sen mukaan vedessä on liikaa rautaa ja mangaania.Tässäpä uusi pulma ratkottavaksi. Onneksi on jo eläkkeellä. Tällä viikolla tehty 4 tarjouspyyntöä vedenpuhdistuslaitteista. Jatkan tutustumista aiheeseen ja käyn tarjoukset läpi, kunhan vain saan kaikki tarjoukset. Ensivaikutelmana laitteistot tuntuvat kalliilta ja niissä aikalaisia eroja, mutta täytyy katsoa, mitä markkinoilta löytyy. Ratkotaan siis uusia esille tulleita pulmia. Eläkkeellä ei pitäisi olla kiireitä, mutta jotenkin sitä vain edelleenkin ratkoo tietokoneella kaikkia esille pumpsahtavia pulmia.
Eläkeverokortti en ole vielä saanut, vaikka anomuksen pistin jo hyvissä ajoin eteenpäin. Samoin lopullinen eläkepäätös on vielä tulematta. No eiköhän nuo ole pulmista pienimpiä 😊