perjantai 26. kesäkuuta 2020

26.6.2020 Viimeiset silaukset ennen talopaketin tuloa

Tänään aamulla ylös 3:30, jotta ehdin tehdä rakennuksella kaiken, mitä oli ajatellut. Yö oli ollut niin kuuma, että tuskin sain kunnolla nukuttua. Heräsin jo ennen kellon soittoa ja olin aivan hiestä märkä. Katsoin sisälämpömittaria ja se näytti 29 C. No pika-aamiaisella matkaan sitten vain. Oli todella mukava ajaa aurinkoisessa ja yönviileisessä ilmassa - tosin auton ilmastoinnillakin oli osuutta asiaan.

Lepolaan päästyäni harjasin sokkelipäälliset hankkimallani harjalla puhtaiksi. Poisvietävien roskien määrä alkaa jo huveta tässä vaiheessa. Keräsin eri kokoisia vanhoja lavoja ja 50x100 kokoisia lautoja omiksi kasoiksi, jotta niitä voidaan sitten käyttää talomateriaalien alusina. Saavat sitten asentajat hoitaa tuleville tavaroille parhaat mahdolliset paikat. Tilaa on ainakin yritetty tehdä niin paljon, kun se tontin rajojen sallimissa rajoissa on ollut mahdollista.

Rakennustelineiden vuokran kävin myös maksamassa pois ennen klo 8 ja ne tulevatkin aikaisemmin kuin alunperin piti. Alkuperäinen suunnitelma aikaistui hieman ja sekä talopaketti että asentajat saapuvatkin samana päivänä eli 1.7.2020. Tilaamani oma rakennusteline ei tullutkaan tänään kuten piti, vaan sen saapuminen menee maanantaille.

Kävin myös Orimattilassa hakemassa postista rakennukselle tulevia paketteja. Niistäkin yhden tulo siirtyy ensiviikolle, mikä ei sinänsä haittaa, kun siinä on tulossa vähän järeämpi maaliruisku. Tulevan talon maalaamisen osalta olisi hyvä ehtiä saada edes pohjamaalit seinäään, mutta katsotaan nyt kuinka asiat etenevät. Vuokratut telineet ovat paikoillaan heinäkuun ajan.

Tyttären luona poikkesin myös puolen päivän tienoilla ja sain makkarakeittoa syödäkseni. Sen jälkeen jaksoin sitten ajaa kohti Pirkanmaata. Matkalla sattui hauska tilanne, kun minulle soitettiin, että koska haluan, että puhallusvillat puhalletaan. Jouduin vähän toppuuttelemaan, kun ensiksi pitäisi saada talokin pystyyn ennenkuin katon välitilaan puhalletaan yhtään mitään. Onneksi asia selvisi ja molemmilla osapuolilla oli hauskaa. Näin joskus käy, kun edistän asioita ehkä liikaakin.... Huomenna aamulla kampaaja ja lastenlapsen hoitoa.... Melkein kolmivuotias pikkutyttö osaa olla vaativa mummon suhteen 😀

Ensiviikolla varmaankin jälleen kuvien kera päiväkirjaa lisää. Hieman jo jännittää, sillä teenhän ensi kertaa rakennushommia itselleni enkä vain auta muita heidän isommissa ja pienemmissa rakennusprojekteissa. Iso askel siis minulle ja tulevaisuudelleni....

perjantai 19. kesäkuuta 2020

18.6.2020 Viimeiset valumuotit poistettu

Talon osuuden osalta valumuotit poistettu. Puutavara siirretty kasalle talon läheisyyteen. Rakennusjätettä jälleen viety samalla pois. Ensiviikolla rakennustelineiden vuokraus vahvistuu. Muutoin on vain talopaketin tulon odotusta...

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

13.6.2020 Terassin valumuottien poisto ja rakennusjätteiden poiskuljetusta

Helleilmalla tekeminen oli tuskallista ja vaikka kuinka käyttää aurinkorasvaa, niin aina iho palaa jostain. Helteestä huolimatta terassin valumuotit sain poistettua. Valujen katteena olleet muovit poistin ja valut saavat nyt kuivua ihan rauhassa. Ensiviikolla sitten talon valumuottien poisto.

Muutoin tässä jo odotellaan innolla sitä talopakettia. Talopaketti on näillä näkymin tulossa vko 27 ja asentajat vko 28. Rakennustelineiden hankinta nyt akuuttina tehtävänä.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

9.6.2020 Rakennusjätteiden poisvientiä ja valumuovituksen tarkistusta

Pikavisiitillä tontilla. Sähkölaitos näyttää tuoneen uuden pylvään jo tontille. Katsotaan koska saavat sen sitten toimivaan kuntoon. Uuden pylvään piti olla paikallaan jo toukokuun lopussa, mutta tämä ei tainnutkaan pitää paikkaansa. No tulee kun tulee...

Muutoin rakennusjätteiden ja roskien poisvientiä. Valu näytti muovin alla hyvältä. Varmaan pian poistetaan valumuotit ja muovit. Hyviä säitä odotellessa...

Seuraavaksi odotellaankin jo talopaketin saapumista. Tarkka päivämäärä toimituksen osalta vielä selvityksessä.

torstai 4. kesäkuuta 2020

3.6.2020 Lattian betonivalu

Aamulla kylmää klo 5:30 herätessä. Yöllä oli tainnut olla pakkasen puolella. Betonipumppuauto saapui ensimmäisen lastin kanssa klo 7:00 aikaan. Työmiehet olivat jo kiitettavästi etuajassa paikalla.




Päivän edetessä sää onneksi alkoi lämmetä, joten puolilta päivin oli jo t-paita kelit. Taloon meni kaksi kuormaa betonia ja terassille yksi kuorma. Terassin betoni oli säänkestävää. Alla betonit oli valettu ja kaadot viemäreihin kohdillaan. Tässä vaiheessa työmiehet lähtivät ansaitulle lounaalle.




Iltapäivästä sitten työ jatkui viimeistelytöillä. Siinähän sitten valuhommat oli tehtynä klo 13-14 välillä. Oli hieno seurata ammattilaisten työskentelyä ja kuinka helpolta se näyttääkään. Työn jälki oli todella hyvää. Ansaitut kiitokset tästä.




Nälkä kurni sen verran vatsassa, että lähdin hakemaan syömistä itse Orimattilasta. Samalla reissulla mukaan tarttui uppopumppu ja letku. Niilla oli sitten hyvä illalla kastella valu saatujen ohjeiden mukaisesti. Kastelun jälkeen valun päälle vielä suojamuovit. Suojamuovien päälle vielä lautoja, jotta muovit pysyisivät paremmin paikallaan. Tähän sitten ilta hurahtikin ja klo 21:00 jälkeen suunta Pirkanmaalle ja suoraan nukkumaan. Fyysisesti rasittava päivä.


29.5.2020 Lämpöputkien asennus raudoitukseen

Hieno päivä tehdä lämpöputkien asennus. Päivä hurahti nopeasti putkiasennuksiin. Lopputulos näyttää ihan koulun käsitöissä tehdyltä kanavatyöltä. Lopputulos oli hyvä ja putkisto koeponnistettiin.


3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...