torstai 23. tammikuuta 2020

21.1.2020 Viimeiset maantasoitukset purkupaikallla

Tässä vielä viimeistelytyöt menoillaan ennen kuin purkuporukka poistui paikalta. Siistiä työtä. Katso video paikanpäältä!


16-21.01.2020 Vanhan päätalon purku


Vanhan päätalon purkuun 16.01.2020 varustauduttiin kunnolla. Sähköt oli jo aamusta katkaistu ja itsepystytetty "Bajamaja" oli valmiudessa.


Ennen maanantain 20.01.2020 oli saatava poistettua uusiokäyttöönmenevät kattopellit ja ikkunat. Lisäksi sisältö poisteltiin WC-pytty ja lavuaari, peilikaappia, hattuhyllyä ja muuta tällaista tavaraa. Viimeiselle rikkinäiselle  sähköpatterille näytettiin sorkkarautaa, kun ei muuten halunnut millään irrota.


Joulukuussa 2019 tuodut kaivohiekat olivat jääneet siihen mihin saatiin, kun routaa ei ole tullut ollenkaan. Hiekat eivät häirinneet tässä vaiheessa purkua.
 

Maanantaina 20.01.2020 saapui sitten purkufima ja ensimmäisenä he siirsivät kaivohiekat lähemmäksi kaivoa ja pois purkamisen tieltä.


Tästä se kaivuri sitten lähti purkamaan vanhaa taloa. Ensin kuisti ja siitä sitten eteenpäin. Maanantain 20.01.2020 aikana oli lähes kaikki perustuksista ylöspäin saatu purettu. Toiminta oli ripeää.





 Tiistaina 21.01.2020 sitten purkufirma siityi perustusten kimppuun. Perustukset saatiin helposti pois.



Perustuksissa käytetty vanhoja "navettakiviä" saatiin talteen myöhempiä mahdollisia pengerryksiä varten.


3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...