sunnuntai 3. syyskuuta 2023

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sitten hyvä alkaa laittaa niitä komerointa, kunhan saan vain haluamani tilattua. 




Aikaisemmin ajatuksena oli tehtä makuuhuoneen komerot lattiasta kattoon. Tämä suunnitelma ei nyt tule toteutumaan, sillä ainoa vaihtoehto olisi teettää komerot ja se on aivan liian kallista. Nyt jouduin sitten komeropaikoille omaan makuuhuoneeseen ja eteiseen laittamaan kattolistat komeroiden kohdalle.


tiistai 28. maaliskuuta 2023

28.3.2023 Naapuri kaatanut puita omalta puoleltaan

 



Tänään naapurin apurina metsuri kaatamassa puita hänen puoleltaan. Nyt lähti se minun taloon päin kallellaan ollut pelottava vanha koivukin. Kuvassa päätalon terassilta otettu kuva ja sauna-/kesähuonerakennusta näkyy oikeassa reunassa. Puiden karsinta sitten vielä naapurilla edessä, kunhan nyt sitten jossain välissä ehtii 😊 Ei kiirettä täällä maalla.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

11.3.2023 Makuuhuoneen ja eteisen komerotaustaseinät maalattu

Nyt on sitten maalattuna nuo makuuhuoneen ja eteisen komertaustaseinät. Alunperin noihin piti tulla komerto lattiasta kattoon, mutta voin valita korkeudeltaan minkälaisen komerton tahansa. Tämä helpottaa eteenpäinpääsyä.

Tästä urakasta tuli siivoa tosi paljon ja jouduin pesemään lattioita hiontapölyn takia paikoin useampaan kertaankin. Onneksi enää ei tarvita maalauksia. Kahden seinän maalaus ei kestänyt puolta tuntia, mutta siivoamiseen meni yli puoli päivää.


tiistai 7. maaliskuuta 2023

7.3.2023 Tilannetta ja tunnetta

Tässä on joulut ja uudet vuodet jo takana ja eletään maaliskuun alkupuolta. Olen yrittänyt hakea töitä, mutta näyttää vahvasti siltä, että "parasta ennen" päiväyksen jälkeen ei enää kelpaakaan töihin. Ikävää sillä kuntoa ja osaamista kyllä olisi yllin kyllin. Pitääkö tässä antaa periksi?

Rakentamisen osalta vesivahinkojen jälkeen asiat on korjattu ja lokakuun alusta päästiin korjausten jälkeen siihen tilanteeseen, jossa olisi pitänyt olla alkuvuodesta 2022. Mitään ei ole kuulunut sen jälkeen....

Tänään sain taas hylätyn työhaastattelutiedon, joten suivaannuin ja aloin kitata komerojen taustoja eteisessä ja omassa makkarissa ylhäältä alas asti vaikkei tarvitsisikaan. Nyt on ekat kerrokset kittiä ja saumanauhat laitettu saumakohtiin ja ruuvin kohdat myös kitattu. Huomenna jatketaan kittauksia. Jos vaikka tästä tekemisestä olo paranisi.... Onneksi on vielä käyttökelpoista kittiä ja maalia jäljellä näihin tarpeisiin....



tiistai 1. marraskuuta 2022

1.1.2022 Panospuhdistamo Uponor Clean I toiminnasta - vastaus kommenttiin

Uponor Clean I toiminnasta sen verran, että toiminut tähän asti ihan hyvin. Ensimmäinen saostuskaivon tyhjennys oli 19.2.2022. Panospuhdistamo toimii moitteettomasti. Ainoa, mikä on oikkuillut alusta asti on tuo talon sisällä oleva wifi-näyttöpaneeli. Näyttöpaneeli ei tunnista enää sähkökatkon jälkeen panospuhdistamosta tulevaa signaalia. Tämä ei kuitenkaan haittaa ainakaan minua. Täytyy vain sitten itse seurata panospuhdistamon tilannetta kunnes saa hankittua uuden näyttöpaneelin.

1.11.2022 Vesivahinkokorjaus saatu suoritettua

Vesivahinkokorjauksen viimeisetkin vaiheet on nyt mielestäni suoritettu. Kylmäkalusteet on saatu paikalleen. Kylmälaitteiden jalkojen säädön ehdin tekemään myöhemminkin. Kahvin jälkeen innostuin säätämään kylmälaitteiden jalat kuntoon. Alla olevassa kuvassa jalat vielä säätämättä, enkä viitsinyt enää ottaa uutta kuvaa. Tärkeintä saada nyt huusholli siistimpään kuntoon ja antaa elämän jatkua. Vielä on kuitenkin selvityksessä vesivahingon maksaja. 


maanantai 24. lokakuuta 2022

24.10.2022 Kodinhoitohuoneessa vesivahinkokorjaus lähes tehty

Kodinhoitohuoneessa on nyt komerot ja ovet paikoillaan. Ovetkin ehdin illalla säätää, niin valmista tuli. Vesivahingoista tähän tilanteeseen pääsy kesti yli 9 kk. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaistakin voi itselle tapahtua.

Seuraavaksi odotellaan keittiö/olohuonepuolelle kylmälaitteiden alle turva-allasta. Posti tuonee tällä viikolla.

3.9.2023 Makuuhuoneen lattiasta kattoon menevien putkien kotelointi

Tänään inspis iski ja makuuhuoneen radon- ja wc-hönkäputki saivat koteloinnin. Siisti tuli vaikka kuva onkin vähän hämärä. Siihen on nyt sit...